Tiukan talouskurin loppu Excel-virheessä ja valtamedian heräämisessä

·         Käännös euroalueen talouspolitiikassa

·         Tiukan talouskurin tieteellinen perusta murtumassa

·         Median vastuu taustojen selvittämisessä

Viimeisten kolmen vuoden aikana länsimaissa tiukan talouskurin nimeen vannoneet ”vastuulliset” poliitikot ja ekonomistit ovat varoittaneet liiaksi kasvavan julkisen velan hidastavan talouskasvun pysyvästi. Tämä retoriikka on perustunut lähes yksinomaan Harvardin professoreiden Carmen Reinhartin ja Kenneth Rogoffin (R-R) tutkimuspaperiin vuodelta 2010. ”Vastuuttomat” ekonomistit ja hiljainen joukko poliitikkoja ovat kritisoineet kyseistä tutkimusta kovalla kädellä. Tarvittiin kuitenkin texasilaisen yliopisto-opiskelijan löytämä Excel-virhe, jotta valtamediat länsimaissa edes kyseenalaistivat R-R:n tutkimuksen. Lopettaisiko media tehtäviensä laiminlyönnin myös Harvardin professori Alberto Alesinan myyttisen talouskasvua tuottavan tiukan talouskurin kohdalla (expansionary fiscal austerity), vai vaatiiko sekin Excel-virheen ennen kuin kyseisen tutkimuksen ilmeisistä vioista voidaan puhua. Alesinan jo nykytiedon valossa täysin vääräksi osoittautunut malli on ollut varsinkin Euroopassa harjoitetun tiukan talouskurin politiikan perusta, ja jäljet ovat sen mukaiset.

Valtamediat Suomessakin ovat olleet aivopestyjä tiukan talouskurin kannattajia kuten aikoinaan 90-luvun laman aikaan vahvan markan politiikan suhteen. Onhan se myös helppo valinta päätoimittajille, kun vyönkiristäminen on sopinut ilman suurempia perusteluja myös tavallisen kansalaisen oikeustajuun. Jos media ei kyseenalaista päättäjien toimintaa ja selvitä taustoja, niin kuka sitten?

Ai niin, se texasilainen yliopisto-opiskelija.

Tilanne on vähintäänkin koominen, mutta hymy hyytyy laskettaessa väärän talouspolitiikan jättämiä jälkiä kansantalouksien alijäämiin, velkaantumiseen ja varsinkin massiivisiin ihmistragedioihin, joiden seurauksia kannetaan vielä pitkään niin sosiaalisesti kuin taloudellisesti.

Reinhart-Rogoffin (R-R) tutkimuspaperi ilmaisi valtioiden julkisen velan kriittiseksi rajaksi 90% (velka jaettuna bruttokansantuotteella). Tällä rajalla tiukan talouskurin kannattajat Olli Rehniä myöden ovat perustelleet laajoja vyönkiristystoimia velkaantumisen pysäyttämiseksi. Rajan ylittäminen merkitsisi R-R:n mukaan talouskasvun jyrkkää laantumista pysyvästi ja nostaisi velan markkinakorkoja. Ongelmana vain on, että tutkimuspaperia alusta asti kritisoineet ”vastuuttomat” ekonomistit ovat kritisoineet koko tutkimusta hyvin vialliseksi. R-R itse on alusta asti myöntänyt, että tutkimus ei ota kantaa syy- ja seuraussuhteeseen. Toisin sanoen hidas talouskasvu voi yhtä hyvin johtaa kasvavaan velkaantumiseen eikä toisinpäin (mikä monesti on havaittavissa reaalimaailmassa kuten Japanin kohdalla). Lisäksi 90%:n raja on valittu täysin mielivaltaisesti, lähtötiedot ovat puutteellisia ja väärin tulkittuja sekä käytetyt tilastolliset menetelmät ovat hyvin vajavaisia (esim. velkaantumisen ja talouskasvun tarkempi rajaaminen lähdemateriaalissa). Kaiken kukkuraksi havaitun Excel-virheen jälkeen, kun kaikki lähteet ovat laskettu mukaan, tulokset eivät pidä paikkaansa. Velkaisimmissa maissa talouskasvu on hieman hitaampaa, mutta sillä ei juuri ole eroa, onko velkasuhde 50% vai 150%. Lisäksi hajonta on erittäin suurta eikä minkäänlaista syy-seuraussuhdetta R-R:n alkuperäisestä kasvavan velan talouskasvua hidastavasta vaikutuksesta ole havaittavissa. Vastakkaiseen syy-seuraussuhteeseen on selkeitä viitteitä.

Reinhart-Rogoffiin verrattuna kertaluokkaa suurempi merkitys on Alberto Alesinan merkityksellä tiukan talouskurin kannattajille ja varsinkin euroalueen rangaistuspolitiikalle. Hän myi huhtikuussa 2010 Madridissa Euroopan valtionvarainministereille ajatuksen tiukasta talouskurista talouskasvua luovana. Alesinan esitys on aikaisemmin ollut pitkälti tuntematon käsite taloustieteessä. Hänen Madridissa jakama paperinsa perustui Alesinan ja Silvia Ardagnan vuoden 2009 tutkimuspaperiin aiheesta. Lisäksi valtiovarainministereille jaetussa paperissa lähteissä viitattiin vahvasti Alesinan omiin aikaisempiin tutkimuksiin (ja kummasti suurin osa muista lähteistä oli italialaisten ekonomistien tutkimuksia).

Alesinan 2009 ja varsinkin 2010 paperin lukeminen on ahdistavaa hommaa - niin ilmeisiä ovat paperien virheet ja puutteet. Silti näistä papereista luotiin tiukan talouskurin tieteellinen perusta niin Euroopassa kuin Yhdysvalloissa.

Ehkä pitää pyytää Alesinalta alkuperäinen data, jos vaikka löytyisi vastaava Excel-virhe kuin R-R:n tuloksissa. Ilman sitä media ei näytä puuttuvan merkittävän painoarvon saaneen Alesinan paperin ilmeisiin puutteisiin, joita IMF:n ekonomistit kritisoivat heti 2010 ja itse IMF:n pääekonomisti Olivier Blanchard (myös MIT:n professori) käytännössä murensi pohjan Alesinan tutkimukselta tammikuun 2013 tutkimuksella sopeutustoimien vaikutuksista ja kasvuennustevirheistä.

Euroopan komissiossa on alkanut hälytyskellot lopulta soida, kun vuosia jatkuneet ennustevirheet sopeutustoimien vaikutuksista budjettialijäämiin ja velkasuhteisiin ovat osoittaneet tiukan talouskurin olleen alkuperäisen tarkoituksen vastaista. Käytännössä siis sopeutustoimet ovat pahentaneet taloustilannetta entisestään ja tukipaketit ovat valuneet hukkaan pankkisektorin vakauttamista lukuun ottamatta. Eurostatin uusimmat tiedot viimevuotisista ennustevirheistä ovat vanhan jatkoa.

Euroopan komission puheenjohtaja Jose Manuel Barroson maanantaina antama puhe signalisoi muutosta euroalueen talouspolitiikassa, ja samalla selitysten ajan alkua. Baroso ei myöntänyt nykylinjaa vääräksi, mutta selitti talouspolitiikan muuttamista nykylinjan heikolla kansallisella tuella. Nähtäväksi jää, milloin talouskomissaari Olli Rehn selittelee omia kantojaan. Vielä maaliskuun alkupuolella Rehn vannoi 90%:n maagisen velkasuhderajan nimeen taloustieteen nobelisti Paul Krugmanin kanssa käydyn sananvaihdon yhteydessä. Samalla hän totesi, että kuuntelee Krugmanin sijaan vakavasti otettavia taloustieteilijöitä kuten Olivier Blanchard (eipä ole juuri kuunnellut huomioiden Blanchardin kirjoitukset ja tutkimukset), Kenneth Rogoff ja Carmen Reinhart - onnea vain kahden viimeisen suhteen.

Pientä valonpilkahdusta on nähtävissä medioiden suhtautumisessa tiukan talouskurin kriitikoihin. Tämä lukuisa ”vastuuntunnottomien” ekonomistien joukko on ollut jo vuosia vähättelyjen kohteena valtamediassa.  Suomalaisissa lehdissä yhtä aikamme arvostetuinta ja seuratuinta taloustieteilijää Paul Krugmania on käsitelty koko kriisin ajan vähättelevään sävyyn. Krugman on milloin ollut New York Timesin kolumnisti, milloin värikäs kommentaattori, milloin jälkiviisas. Vasta viime aikoina on puhuttu taloustieteen nobelisti Krugmanista. Ehkä jatkossa tuodaan esille, että hän on myös Princetonissa professorina ja alallaan hyvin seurattu ja arvostettu. Sen sijaan suomalaisessa mediassa vielä pari päivää sitten Reinhartista ja Rogoffista puhuttiin Harvardin huippututkijoina.

On helppoa mennä massan mukana ja ottaa kansalaisten suosima linja mediassa. Tietääkseni yksi tärkeimmistä median tehtävistä on olla objektiivinen ja pyrkiä selvittämään talouspolitiikassa asioiden taustat niin, että tavallinen tallaajakin ymmärtää. Tähän ei monesti tarvita kuin internet, kärsivällisyyttä ja aikaa. Ainakin yksi edeltävistä luulisi journalisteilta löytyvän, mutta miten on kahden muun kanssa.

Kirjoituksessa mainitut tutkimukset:

http://www.nber.org/papers/w15639

http://www.nber.org/papers/w15438

http://scholar.harvard.edu/alesina/publications/fiscal-adjustments-lessons-recent-history

(EU:n valtiovarainministereille huhtikuussa 2010 jaettu paperi)

 

http://www.imf.org/external/pubs/ft/wp/2013/wp1301.pdf

Aseveliakselin aika on ohi

·         Suomen väärä talouspolitiikka

·         Suomi nettovelaton

·         Irtiotto Saksan rangaistuspolitiikasta

Suomi on yhä kuuliainen jäsen Saksan johtamassa rangaistusryhmässä, joka ajaa euroalueen taloutta yhä ahtaammalle. Samalla koko EU:n poliittinen eheys ja perusta ovat uhattuna, mistä Italian poliittinen epävakaus on vain jäävuoren huippu. Ongelmamaiden taloudet painavat euron arvoa Saksan viennille edulliseksi, mistä rangaistuspolitiikan johtomaan koko kriisin ajan jatkunut massiivinen vaihtotaseen ylijäämä saa osaksi kiittää. Samalla saksalaisten yksityisen sektorin pääomavirta on kääntynyt kotimaisiin kohteisiin. Vaikka eurokriisin syyt ovat euron valuvioissa, on kriisissä kyse hyvin perinteisestä lamaantuneen kysynnän ja sitä kautta vajaakäyttöisen kapasiteetin ongelmasta.

Velan ja talouden vahvuuden suhteen Suomi on yhä kehittyvien talouksien ehdotonta kärkipäätä, mutta nykyinen valtion talouspolitiikka on heikentänyt tätä asemaa viimeiset kolme vuotta. Meidän on aika unohtaa sokea Saksan myötäily ja ottaa rohkeita askeleita korjataksemme kotimaista kysyntää sekä luomalla edellytyksiä talouden kasvulle.

Finanssikriisin tyyppisen massiivisen taantuman iskiessä Suomen kaltaisen kehittyneen talouden, jonka kansantaloudellinen rakenteellinen kestävyys ja kilpailukyky ovat suhteessa muihin maihin kärkipäätä, ei pidä murehtia lyhyen ja keskipitkän aikavälin julkisen talouden alijäämästä. Velkasuhde kasvaa yllättävän nopeasti lyhyellä aikavälillä, kun bruttokansantuote ja valtion verotulot kokevat hetkittäisen romahduksen. Nyt tuota romahdusta on pitkitetty väärällä talouspolitiikalla koko euroalueella mukaan lukien Suomessa.

Verojen korotukset, alimpien tuloluokkien tukien karsiminen ja kuntien valtionosuuksien leikkaukset tukahduttavat kotimaisen kysynnän. Samalla niin kotitaloudet kuin aloittavat ja pienyrittäjät painivat rahoitusongelmissa, mikä vaikeuttaa uusien innovaatioiden ja menestystuotteiden syntyä. Seurauksena työttömyys ja sen välilliset kustannukset kasvavat. Näillä Suomessakin käytetyillä ”talousopeilla” on pyritty pienentämään lyhyen aikavälin julkisen talouden alijäämää. Seurauksena alijäämät pienenevät odotettua hitaammin ja velkasuhde kasvaa odotettua nopeammin. Tulevaa talouskasvua sen sijaan syö kasvava rakenteellinen työttömyys.

Lähde: IMF World Economic Outlook Database, huhtikuu 2013

 

Oheisista kuvista on nähtävissä, kuinka Suomi on julkisen velan suhteen erityisasemassa euroalueella. Olemme harvoja maita koko maailmassa kehittyneistä talouksista, jotka ovat nettovelattomia. Julkisen velan korkomenot ovat 90-luvun lamaa edeltävällä tasolla, jolloin velkamäärä oli viidesosa nykyisestä.  Suomen ulkomainen nettovarallisuusasema  on vahva. Toisin sanoen Suomen yksityisen ja julkisen sektorin saatavat ulkomailta ovat suuremmat kuin taloudelliset vastuut (kansantalouden velat) ulkomaille.

 

Lähde: Eurostat

 

Suomen vaihtotase on lievästi negatiivinen ja pääomavirrat suuntaavat kotimaisten investointien sijaan ulkomaille. Ulkomaiset suorat investoinnit ovat lamaantuneita eikä yhteisöverokannan välttämätön alentaminen korjaa tilannetta, mikäli euroalueen kysyntä sekä kotimainen ostovoima ja sitä kautta kysyntä on nykyisellä urallaan.

Nykyisen hallituksen tulee ottaa rohkea linja, jossa elvytetään kotimaista kysyntää ja varsinkin kasvuyritysten rahoitusta. Lisäksi kilpailukykyä tulee vahvistaa edelleen yritysympäristöä parantamalla. Samalla hallituksen on irtauduttava Saksan johtamasta ”parempien” euromaiden tiukasta talouskurista ja ongelmamailta vaaditusta rangaistuspolitiikasta. Keinot tähän tiedetään, mutta rohkeus puuttuu. Poliittisen johdon on hyvä paistatella Saksan suosiossa eurovirkojen toivossa, mutta kansantalouden kunnossapito on kertaluokkaa tärkeämpää. Oikeaksi osoittautuva irtiotto voi vain parantaa Suomen asemaa Euroopan Unionissa niin poliittisesti kuin taloudellisesti.

Yritysverotuksen korjausliike ja unohdettu ostovoima

Kotimainen kysyntä ja varsinkin yksityinen kulutus on pääasiassa pitänyt Suomen taloutta pystyssä viimeiset kolme vuotta. Yritysverotuksen dynaamiset vaikutukset eivät toteudu niin kauan kuin ostovoima on unohdettu ja kysyntää ei ole. Suomella on kehittyneistä talouksista erityisesti varaa elvyttävään talouspolitiikkaan. Olemme yhä nettovelattomia.

Euroalueen ostopäälliköiden indeksin (PMI Composite) tänään julkaistujen maaliskuun indeksilukujen perusteella talouden taantuma näyttää syvenemisen merkkejä. Vaikka ensimmäisen neljänneksen negatiivinen talouskasvu euroalueella ei näytä olevan yhtä voimakasta kuin edeltävän vuoden viimeisellä neljänneksellä (-0,6%), ovat helmikuun ja maaliskuun indeksilukujen muutokset merkkejä taantuman syvenemisestä. Saksan kasvuvauhti on lähes pysähtynyt, ja Ranskassa on nähtävissä voimakasta syöksyä.

Hallitus teki kehysriihessä syntyneisiin valuvikoihin tarvittavat muutokset pikavauhtia, mikä oli edellytys yritysten investointipäätöksille. Myönteistä oli yritysverotusasteen aleneminen ensimmäisestä kehysriihen esityksestä. Syntynyt epäsuhta listaamattomien ja pörssiyhtiöiden välillä myös osin korjattiin. Negatiivista oli edelleen pienyrittäjän verotuksen kiristyminen, yritysten oman pääoman suosiminen kasvua heikentävästi ja verotuksen yksinkertaistamisen unohtaminen. Investoinnit ovat kuitenkin niin kauan jäissä, kunnes kysyntä elpyy niin Suomessa kuin euroalueella.

 Lähde: VM helmikuu 2013

Kuluvan ja tulevan vuoden tilanne näyttää kotimaisen kysynnän osalta huonolta. Vielä viime vuonna palkansaajien ostovoima kasvoi reaalisti 0,8%, mutta tänä vuonna odotettavissa on prosentin lasku. Kun huomioidaan hallituksen kehysriihen inflaatiovaikutukset, on ensi vuonna odotettavissa vajaan prosentin lasku ostovoimassa. Lisäksi kotitalouksien säästämisaste on pudonnut nollan tienoille, mikä edelleen korostaa ostovoiman merkitystä kulutuksessa. Valtionvarainministeriö (VM) ennustaa kuluvalle vuodelle olematonta 0,6%:n kasvua yksityisessä kulutuksessa ja tulevalle vuodelle vastaavasti vaatimatonta 1,4%:n kasvua. Edeltävien tietojen ja kehysriihen päätösten valossa VM:n ennusteet tulevat varmasti alittumaan. Tämä ja investointien jäissä pysyminen takaa myös VM:n kuluvan vuoden talouskasvuennusteen (0,4%) osoittautuvan liian optimistiseksi. Tämän hetken näkymillä kuluvan vuoden talouskasvu painuu pakkaselle. Seurauksena myös työttömyys kasvaa odotettua nopeammin.

Lähde: VM helmikuu 2013

Valonpilkahduksia on nähtävissä muualla maailmassa. Yhdysvalloissa talouden elpyminen jatkuu ja Kiinan talouskasvu on vahvalla pohjalla. Lisäksi Venäjän talouskasvu näyttää yhä vakaalta hienoisesta hidastumisesta huolimatta. On myös muistettava Suomen viennistä vajaan puolen suuntautuvan euroalueen ulkopuolelle.

Hallitus voi talouspolitiikallaan vaikuttaa suoraan niin yksityiseen kulutukseen kuin julkiseen. Kehysriihessä päätetyillä ostovoimaa nakertavilla veronkorotuksilla ja kuntien valtionosuuksien leikkaamisella on päinvastainen vaikutus. Muutaman sadan miljoonan euron lisäys liikenneväylärahoitukseen kalpenee kysyntäongelman mittakaavan rinnalla.

Hallituksen olisi pitänyt ottaa kolmikannassa sille kuuluva johtopaikka kehysriiheä edeltävissä palkkaneuvotteluissa. Kahden vuoden tupolla 1,5-2%:n palkankorotuksilla vuositasolla olisi suuri merkitys ostovoiman turvaamisessa. Vastapainona hallituksen olisi pitänyt edelleen laskea yhteisöverokantaa 15%:iin ja näin osinkoverotuksen yksinkertaistaminen kokonaan pääomatuloveron alaiseksi olisi onnistunut. Samalla kysynnän ja palkansaajien ostovoiman turvaamiseksi olisi pitänyt laskea ansioverotuloa työssäkäyvillä alapääpainotteisesti keskimäärin 2,5%. Myös kuntien valtiontukia lisäämällä ja julkisia menoja kasvattamalla (elvytyksellä) voidaan kotimaista kysyntää lisätä.

Hallitus on vaarallisesti jämähtänyt velkasuhde- ja alijäämätavoitteisiinsa. Tiukalla talouskurilla näihin ei päästä ja kohutun yritysverouudistuksen dynaamiset vaikutukset jäävät haaveiksi kotimaisen kysynnänkin romahtaessa. Suomella on kehittyneistä talouksista valtionvelkakorot ja velkojen korkomenot ennätysalhaalla ja muihin maihin verrattuna huomattavasti enemmän liikkumavaraa. Nyt, jos koskaan tarvitaan rohkeutta käyttää tätä liikkumavaraa.

Oikeat lääkkeet Suomen valtiontalouteen osa 4: Vaikutukset ja maailmantalous

Lopulta sain kehysriihen jälkimainingeissa laskettua tarkemmat vaikutusluvut lääkkeistäni Suomen valtiontalouteen (osat 1, 2 ja 3). Lähtökohtaisesti laskelmat perustuvat vajaavaisiin tietoihin. Lähteinä on käytetty mm. VATT:n tutkimuksia, VM:n lukuja, National Institute Economic Review:n syksyisen ja IMF:n tammikuisen julkaisun tutkimustietoja fiskaalikertoimista. Oletuksena on veronalennuksien staattisten vaikutusten puolittuminen neljän vuoden jälkeen kasvavilla verotuloilla. Staattiset vaikutukset ja kuviot löytyvät alla olevan linkin takaa.

https://dl.dropbox.com/u/26759055/vaikutukset.pdf

Tulosten kansantaloudelliset ja dynaamiset vaikutukset jakautuvat kolmeen varsinaiseen skenaarioon. Ensimmäisenä on valtionvarainministeriön näkymät vastaavalle ajalle (täydennetty puuttuvin osin IMF:n ennusteilla). Omien esityksieni vaihtoehdoista skenaario 2 (Sken2) perustuu VM:n ennusteisiin talouskasvusta tarkasteluvälillä. En kuitenkaan usko ennusteiden toteutuvan ainakaan vuosien 2013-15 välillä nykytiedoilla. Koen VM:n ennusteet ylioptimistisiksi ja nykyisen tiukan talouskurin spill-over-efektiä aliarvioivaksi. Tämän takia olen laskenut skenaario 1:n (Sken1), joka perustuu huomattavasti heikompiin kasvunäkymiin. Talouskasvukuviossa VModot kuvaa minun odotuksiani Suomen talouskasvusta nykyisen europolitiikan valossa. Lisäksi inflaatioennusteet perustuvat VM:n arvioihin ja uskon niidenkin alittuvan ainakin 2013-15.

Oheisista kuvista näkyy hyvin vaikutuserot eri vaihtoehdoin. Mikäli VM:n ennusteet pitävät paikkansa, on lääkkeeni vaikutukset näkyvillä Sken2-vaihtoehdossa. Kuvien tietojen lisäksi budjetti alijäämä on 2017 VM:n laskelmissa 3,3 miljardia euroa, Sken1:ssä 0,0 miljardia euroa ja Sken2:ssa alijäämä on muuttunut 1,5 miljardin euron ylijäämäksi. Vaikutuksia ostovoiman kehityksen en tarkemmin laskenut, mutta käytännössä tällä hetkellä ostovoiman kehitys Suomessa on negatiivinen ja minun molemmissa esityksissä positiivinen. Lähtökohtana Sken1- ja Sken2-esityksissä on vähintään 1,5% palkankorotukset vuositasolla tarkasteluvälillä. Lisäksi arvio uusien nettotyöpaikkojen syntymisessä on Sken1:ssä 75 000 vuositasolla ja Sken2:ssa 105 000.

 

Maailman ja varsinkin Euroopan taloudella on suuri vaikutus vientivetoiseen Suomen valtiontalouteen. Euroalueen merkitys on nykyisillään reilut 50% viennistä. Siinä, missä Eurooppa ja varsinkin euroalue on hirttänyt itseään tiukalla talouskurilla, on kehittyvissä talouksissa talouskasvua ja Yhdysvallatkin näyttää ekspansiivisemman rahapolitiikan avulla nousevan suosta. Euroalueen paremmin voivissa maissa kuten Suomessa nyt otetaan varovaisia askelia poispäin tiukasta talouskurista ja viimeistään Saksan syksyisten vaalien jälkeen on myös ostovoimaan eli kysyntään kiinnitettävä huomiota. En kuitenkaan usko käänteen tapahtuvan nopeasti ja ongelmamaat painivat vielä pitkään rangaistuspolitiikan vuosia aiheuttamista vahingoista. Lisäksi merkkejä euron valuvian korjaamisesta ei ole lainkaan. Sisäinen devalvaatio, mitä nyt toteutetaan (muistaako kukaan 90-luvun lamaa) on makrotalouden ja taloustieteen näkökulmasta tyhmyyden tiivistymistä. Euroalueella tullaan vielä näkemään rahapolitiikan löysentämistä keskuspankin lainoituksen vahvalla kasvattamisella ja ohjauskoron laskemisella. Ajankohta tälle voi olla jo kesällä, mutta yhtä hyvin vasta ensi vuoden puolella.

Miten sitten oma esitykseni suhtautuu poliittiseen realismiin Suomessa?

Opintotukeen, työmarkkinajärjestöjen jäsenmaksujen verovapauteen, ansiosidonnaisen muuttamiseen, yms. näyttää varsin epätodennäköiseltä. Tosin niin näytti asuntolainojen korkovähennykseen puuttuminen joitakin vuosia sitten.

Mahdollisuus seuraavien asioiden muuttamiseen on kuitenkin nykyisellä poliittisella ilmapiirillä Suomessakin mahdollista:

1. Ostovoiman turvaaminen (inflaatio, palkat, ansiotuloveroalennukset, jne.).

2. Kasvua tukeva yritysverotus, joka houkuttelee ulkomaisia investointeja.

3. Menoelvyttäminen (infra, kuntatuet, suoraan kulutukseen ja ostovoimaan suuntautuvat menolisäykset, jne.)

4. Aloittavan ja pienyrittäjän joustot ja kannusteet (ensimmäisten työntekijöiden palkkaus, yritysverotus, työntekijäjoustot, jne.).

5. Yritysrahoituksen turvaaminen (rahastot, pääomasijoitukset, takaukset, jne.).

6. Joustava työttömyysturva ainakin porkkanalla kuten pienet ansiot ilman tukien menettämistä.

7. Omistusasumisen suosimisen heikentäminen suhteessa vuokra-asumiseen ja kotitalouksien säästämisessä yrityssijoittamiseen kannustaminen (asuntolainojen korkovähennyksen alentaminen, myyntivoittojen verottaminen, vuokra-asuntotuotannon säädösten löysentäminen ja rahoituksen tukeminen, pienten osinkojen verovapaus, jne.).

Finanssikriisin jälkeiset Suomen ja euroalueen taantuneet taloudet ovat taloushistorian kannalta tuttua tavaraa. Paniikinomaiset lääkkeet ovat pitkälti tuulesta temmattuja eivätkä nojaudu taloushistoriaan tai taloustieteeseen. Kun kysynnässä on ongelmia ja pankkien tiukentuneet säädökset sekä heikko tila eväävät yrityksiltä rahoituksen, on valtio ainoa taho, joka voi korjata tilanteen. Onneksi Suomessa kehysriihen perusteella on huomattavissa pientä käännöstä, mutta pienimuotoinen korjausliike ei paikkaa hukattuja 3-4 vuotta.