tiistai 5. helmikuuta 2013

Eurolääkkeenä elohopeaa oirehtiville jäsenmaille


·         eurokriisin väärä diagnoosi

·         yhteisvaluutan kilpailukykyansa

·         vaihtotaseiden epätasapaino euroalueella


Finanssikriisin alkaessa yskähti kunnolla usean euromaan kansantalous. Irlannin lisäksi monen Etelä-Euroopan maan valtiontalouden alijäämät räjähtivät käsiin. Kyseisistä maista monella oli jo ennen finanssikriisiä huomattava velkataakka kannettavanaan. Johtavat poliitikot Keski-Euroopassa ja Suomessa tekivät ilmeisen diagnoosin: ongelma ei ole itse eurossa vaan surkeassa valtiontalouden hoidossa, jota on jatkunut jo pidempään. Ongelmamaiden valtionlainojen korkojen nousun tulkittiin tukevan tätä tulkintaa. Lääke oli diagnoosin tekijöille selvä: tiukka talouskuri, joka sisältää kovia veronkorotuksia ja menoleikkauksia. Etelä-Euroopan on omaksuttava tiukka luterilainen työmoraali ja kestettävä vuosikymmenen tai jopa sukupolven ajan tiukkoja aikoja.

Ongelmana vain on väärä diagnoosi ja lääke sen mukaisesti kuin entisaikojen elohopeaa. Kun oireet pahenevat määrätään lisää elohopeaa, mikä vain pahentaa oireita ja lopulta tappaa potilaan. Toisin sanoen, mikäli poliittinen johto ei tunnusta paasikivimäisesti tosiasioita, on edessä euroalueen hajoaminen. Sitä ennen ja sen jälkeen nähdään massoittain henkilökohtaisia tragedioita: työttömyyttä, itsemurhia, henkistä pahoinvointia, terveysongelmia ja kasvavaa rikollisuutta. Mitä nopeammin nykyisen talouspolitiikan kurssi käännetään, sitä pienemmäksi vahingot jäävät.

Euron kriisi valettiin jo yhteistä valuutta-aluetta muodostettaessa. Perustamisvaiheessa kirjattiin ylös huoli vaihtotaseiden epätasapainosta euroalueen sisällä ja siihen liittyvistä riskeistä. Tämä nähtiin ongelmana, joka pitää ratkaista, jotta euro yhteisvaluuttana toimisi. Arvatkaapa ratkaistiinko tämä ongelma poliittisesti ja rakenteellisesti missään vaiheessa.

Ajatellaan, että euroa ei olisi ja Saksalla olisi yhä markkansa ja Espanjalla pesetansa. Saksalla on ollut 2000-luvulla vahva vaihtotaseen ylijäämä eli vienti on ollut tuontia huomattavasti suurempi. Tämä olisi johtanut Saksan markan vahvistumiseen ja näin ollen kilpailukyvyn luontaiseen heikkenemiseen. Espanjalla on vastaavalla ajalla ollut selkeä vaihtotaseen alijäämä, jolloin Espanjan valuutta olisi heikentynyt suhteessa Saksan markkaan ja näin ollen Espanjan kilpailukyky olisi luontaisesti vahvistunut. Lisäksi mailla olisi ollut mahdollista käyttää itsenäisesti rahapoliittisia keinoja tarpeen vaatiessa kuten devalvaatiota ja keskuspankin lainanantoa.

Kuva 1 Euromaiden keskimääräiset vaihtotaseet ennen finanssikriisiä. Punaisella ns. ongelmamaat. Slovenia liittyi euroon 2007 ja Viro sekä Slovakia myöhemmin. Alijäämäisistä vaihtotaseista huolimatta euro vaikutti näiden kilpailukyvyn huomattavasti lyhyemmän ajan. Lähde: OECD Factbook.

Eurossa Espanja ja Saksa ovat kiinni samassa valuutassa ja samalla arvostuksella muihin valuuttoihin nähden huolimatta vaihtotaseiden eroista. Merkityksellinen euron arvoon nähden on koko euroalueen yhteinen vaihtotase. Toisin sanoen nykyisellään euro on liian vahva Espanjalle ja muille euron ongelmakansantalouksille, mutta liian heikko Saksalle ja muille paremman vaihtotaseen ylläpitäneille euromaille. Samalla ennen finanssikriisin aikaista euroaikaa Keski-Eurooppaan kertyneitä pääomia virtasi ongelmamaihin, mikä nosti palkkoja ja yleisesti hintatasoa kyseisissä maissa. Tämä heikensi entisestään ongelmamaiden kilpailukykyä. Vaihtotaseen alijäämät vauhdittivat ongelmamaiden inflaatioita, jotka olivat ylijäämävaltioita huomattavasti korkeampia euroaikana ennen finanssikriisiä. Samalla alijäämät velkaannuttivat kyseisiä kansantalouksia reippaasti, mikä ilmeni varsinkin yksityisen sektorin ja kotitalouksien velkaantumisena.

Mitä ongelmamaiden huonoon fiskaalipolitiikkaan (valtiontalouden hoitamiseen) tulee, niin kyllä parantamisen varaa olisi ollut ja osalla paljonkin. Samaa voidaan kuitenkin sanoa monesta muustakin euromaasta Saksa mukaan lukien kuten alla olevasta kuvasta käy ilmi. Espanjallahan oli keskimäärin ylijäämäinen valtion budjetti euroaikana ennen finanssikriisiä.

 
Kuva 2 Euromaiden keskimääräiset budjetti ali- ja ylijäämät 1999-2007. Lähde: IMF WEOdatabase.

Myös holtitonta menojen kasvua ja kallista yleiseurooppalaista hyvinvointivaltioajattelua on pidetty eurokriisin syynä. Kuten alla oleva kuvasta käy ilmi, ei tämäkään käytännössä selitä eroja ongelmamaiden ja paremmin pärjäävien maiden välillä.

 
Kuva 3 Euromaiden sosiaalimenojen suhde bruttokansantuotteeseen vuonna 2007. Lähde: IMF WEO database.

Ekonomistien on perustamisvaiheesta lähtien ollut vaikea nähdä yhteisen valuutan toimivan ilman yhteistä fiskaalipolitiikkaa (verotus, tulonjako yms.). Edellä todettu vaihtotaseiden epätasapaino yhteisvaluutta-alueen sisällä ei täysin selitä kaikkia euromaiden ongelmia, mutta on tärkeimpiä tekijöitä eurokriisissä. Tästä ongelmasta ovat ekonomistit olleet tietoisia euron perustamisesta lähtien.

On hämmästyttävää kuinka johtavat euromaiden poliitikot voivat yhä syöttää elohopeaa ongelmamaiden kurkusta alas ja samalla ampua itseään jalkaan. Mitä pidemmälle nykyistä rangaistuspolitiikkaa viedään, sitä kitkerämmäksi muuttuu varsinainen lääkekin. Oikeasta hoito-ohjeesta lisää seuraavassa blogimerkinnässäni.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti