·
eurokriisin väärä diagnoosi
·
yhteisvaluutan kilpailukykyansa
·
vaihtotaseiden epätasapaino euroalueella
Finanssikriisin alkaessa yskähti kunnolla usean euromaan
kansantalous. Irlannin lisäksi monen Etelä-Euroopan maan valtiontalouden
alijäämät räjähtivät käsiin. Kyseisistä maista monella oli jo ennen
finanssikriisiä huomattava velkataakka kannettavanaan. Johtavat poliitikot
Keski-Euroopassa ja Suomessa tekivät ilmeisen diagnoosin: ongelma ei ole itse
eurossa vaan surkeassa valtiontalouden hoidossa, jota on jatkunut jo pidempään.
Ongelmamaiden valtionlainojen korkojen nousun tulkittiin tukevan tätä tulkintaa.
Lääke oli diagnoosin tekijöille selvä: tiukka talouskuri, joka sisältää kovia
veronkorotuksia ja menoleikkauksia. Etelä-Euroopan on omaksuttava tiukka
luterilainen työmoraali ja kestettävä vuosikymmenen tai jopa sukupolven ajan
tiukkoja aikoja.
Ongelmana vain on väärä diagnoosi ja lääke sen mukaisesti
kuin entisaikojen elohopeaa. Kun oireet pahenevat määrätään lisää elohopeaa,
mikä vain pahentaa oireita ja lopulta tappaa potilaan. Toisin sanoen, mikäli
poliittinen johto ei tunnusta paasikivimäisesti tosiasioita, on edessä
euroalueen hajoaminen. Sitä ennen ja sen jälkeen nähdään massoittain
henkilökohtaisia tragedioita: työttömyyttä, itsemurhia, henkistä pahoinvointia,
terveysongelmia ja kasvavaa rikollisuutta. Mitä nopeammin nykyisen
talouspolitiikan kurssi käännetään, sitä pienemmäksi vahingot jäävät.
Euron kriisi valettiin jo yhteistä valuutta-aluetta
muodostettaessa. Perustamisvaiheessa kirjattiin ylös huoli vaihtotaseiden
epätasapainosta euroalueen sisällä ja siihen liittyvistä riskeistä. Tämä
nähtiin ongelmana, joka pitää ratkaista, jotta euro yhteisvaluuttana toimisi.
Arvatkaapa ratkaistiinko tämä ongelma poliittisesti ja rakenteellisesti missään
vaiheessa.
Ajatellaan, että euroa ei olisi ja Saksalla olisi yhä
markkansa ja Espanjalla pesetansa. Saksalla on ollut 2000-luvulla vahva
vaihtotaseen ylijäämä eli vienti on ollut tuontia huomattavasti suurempi. Tämä
olisi johtanut Saksan markan vahvistumiseen ja näin ollen kilpailukyvyn
luontaiseen heikkenemiseen. Espanjalla on vastaavalla ajalla ollut selkeä
vaihtotaseen alijäämä, jolloin Espanjan valuutta olisi heikentynyt suhteessa
Saksan markkaan ja näin ollen Espanjan kilpailukyky olisi luontaisesti
vahvistunut. Lisäksi mailla olisi ollut mahdollista käyttää itsenäisesti
rahapoliittisia keinoja tarpeen vaatiessa kuten devalvaatiota ja keskuspankin
lainanantoa.
Kuva 1
Euromaiden keskimääräiset vaihtotaseet ennen finanssikriisiä. Punaisella ns.
ongelmamaat. Slovenia liittyi euroon 2007 ja Viro sekä Slovakia myöhemmin.
Alijäämäisistä vaihtotaseista huolimatta euro vaikutti näiden kilpailukyvyn
huomattavasti lyhyemmän ajan. Lähde: OECD Factbook.
Eurossa Espanja ja Saksa ovat kiinni samassa valuutassa ja
samalla arvostuksella muihin valuuttoihin nähden huolimatta vaihtotaseiden
eroista. Merkityksellinen euron arvoon nähden on koko euroalueen yhteinen
vaihtotase. Toisin sanoen nykyisellään euro on liian vahva Espanjalle ja muille
euron ongelmakansantalouksille, mutta liian heikko Saksalle ja muille paremman
vaihtotaseen ylläpitäneille euromaille. Samalla ennen finanssikriisin aikaista
euroaikaa Keski-Eurooppaan kertyneitä pääomia virtasi ongelmamaihin, mikä nosti
palkkoja ja yleisesti hintatasoa kyseisissä maissa. Tämä heikensi entisestään
ongelmamaiden kilpailukykyä. Vaihtotaseen alijäämät vauhdittivat ongelmamaiden
inflaatioita, jotka olivat ylijäämävaltioita huomattavasti korkeampia
euroaikana ennen finanssikriisiä. Samalla alijäämät velkaannuttivat kyseisiä
kansantalouksia reippaasti, mikä ilmeni varsinkin yksityisen sektorin ja
kotitalouksien velkaantumisena.
Mitä ongelmamaiden huonoon fiskaalipolitiikkaan
(valtiontalouden hoitamiseen) tulee, niin kyllä parantamisen varaa olisi ollut
ja osalla paljonkin. Samaa voidaan kuitenkin sanoa monesta muustakin euromaasta
Saksa mukaan lukien kuten alla olevasta kuvasta käy ilmi. Espanjallahan oli
keskimäärin ylijäämäinen valtion budjetti euroaikana ennen finanssikriisiä.
Kuva 2
Euromaiden keskimääräiset budjetti ali- ja ylijäämät 1999-2007. Lähde: IMF WEOdatabase.
Myös holtitonta menojen kasvua ja kallista yleiseurooppalaista
hyvinvointivaltioajattelua on pidetty eurokriisin syynä. Kuten alla oleva
kuvasta käy ilmi, ei tämäkään käytännössä selitä eroja ongelmamaiden ja
paremmin pärjäävien maiden välillä.
Kuva 3
Euromaiden sosiaalimenojen suhde bruttokansantuotteeseen vuonna 2007. Lähde:
IMF WEO database.
Ekonomistien on perustamisvaiheesta lähtien ollut vaikea
nähdä yhteisen valuutan toimivan ilman yhteistä fiskaalipolitiikkaa (verotus,
tulonjako yms.). Edellä todettu vaihtotaseiden epätasapaino
yhteisvaluutta-alueen sisällä ei täysin selitä kaikkia euromaiden ongelmia,
mutta on tärkeimpiä tekijöitä eurokriisissä. Tästä ongelmasta ovat ekonomistit
olleet tietoisia euron perustamisesta lähtien.
On hämmästyttävää kuinka johtavat euromaiden poliitikot
voivat yhä syöttää elohopeaa ongelmamaiden kurkusta alas ja samalla ampua
itseään jalkaan. Mitä pidemmälle nykyistä rangaistuspolitiikkaa viedään, sitä
kitkerämmäksi muuttuu varsinainen lääkekin. Oikeasta hoito-ohjeesta lisää
seuraavassa blogimerkinnässäni.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti