Oikeat lääkkeet Suomen valtiontalouteen Osa 2: Kysyntä ja ostovoima

·         Suomella varaa elvyttää

·         Veronalennuksin ja palkankorotuksin lisää ostovoimaa

·         Kannustinloukot ja vuokra-asuminen

Suuren taantuman (Great Recession) alkaessa 2008 jenkeissä, Irlannissa ja Espanjassa puhkesivat asuntokuplat. Ne asettivat voimakkaita rajoituksia kotitalouksien kulutukselle, kun suuri osa varallisuudesta katosi äkisti. Jenkkilässä tunnetusti vastattiin nopeasti mittavalla stimuluspaketilla (elvytyspaketilla), joka esti suuremman romahduksen myös maailmanlaajuisesti ja vakautti tilanteen. Tosin jenkkien todellinen elvytyspaketti oli käytännössä melkein vain kolmasosa siitä, mitä kyseisen ”stimuluspaketin” koko oli. Paketin koko oli nykytutkimusten valossa riittämätön ja liian lyhytkestoinen. Espanjalla ja Irlannilla ei ollut samoja mahdollisuuksia, vaan kriisin iskemisen jälkeen troikka (IMF, EKP, komissio) on Saksan johdolla sanellut tiukkaa talouskuria.

Suomella ei ollut asuntokuplaa eikä pankkikriisiä. Velkatilanne oli ja on hyvässä mielessä kehittyneiden talouksien kärjessä. Suomen vastauksessa Suureen taantumaan oli oppia otettu 90-luvun laman hoidosta, mutta ei riittävästi. Hallitus vastasi maltillisella elvytyksellä, millä vältettiin massatyöttömyys ja suurimmat konkurssiaallot. Tämän jälkeen onkin harjoitettu joissain määrin tiukkaa talouskuria sopeuttamistoimien merkeissä (veronkorotuksia ja menoleikkauksia). Taantuneessa taloudessa tällaiset toimet ovat myrkkyä eli käytännössä jokainen ”säästetty” prosentti suhteessa bkt:een valtiontaloudessa supistaa bkt:ta yli prosentin ja pahimmillaan kaksi prosenttia.

Taantumassa valtiovallan ensimmäinen tehtävä on ylläpitää työllisyyttä eli käytännössä estää työttömyyden kasvun. Työttömyyden kasvaessa ja pysyessä taantumaa edeltävää tasoa korkeammalla syntyy rakenteellista pitkäaikaistyöttömyyttä. Viime laman jäljiltä kansantalous maksaa yhä näitä seurauksia. Puhutaan sitten vaikka jollain asteella rumasti tukityöllistämisestä, niin jokainen euro siihen tarkoitukseen tuottaa taantuneessa taloudessa 1,3-2 euroa kansantalouteen. Työttömän muuttaminen työlliseksi: huomattava ero tilanteen muuttuessa menosta tuloksi, lisätulot kulutukseen, yrityksille lisää myyntiä, ei tarvitse irtisanoa työntekijöitä ja parhaassa tapauksessa voi palkata lisää, jotka taas kuluttavat lisää ja näin ollen syntyy positiivinen kierre. Varsinkin pienet yritykset, jotka toimivat kotimarkkinoilla ovat taantumassa työllisyyden tukijalkoja.

Suomen osalta varsinkin vientiin liittyvä euroalueen kysyntä on erityisen tärkeää. Vetoamalla Suomeenkin negatiivisesti vaikuttavaan euroalueen väärän talouspolitiikan spill-over-kysyntävaikutukseen on järjetöntä, mikäli sillä perustellaan vahvoja sopeutustoimia Suomessa. Meillä on päinvastoin mahdollisuus olla ensimmäisenä hyötymässä, kun euroalueen talouspolitiikka kääntyy. Lisäksi voimme tehdä paljon suomalaisen palvelusektorin ja kotimaisen kulutusvetoisen kasvun suhteen.

Nollaratkaisu palkoissa olisi palkka-alen jälkeen typerintä, mitä kansantalouden kannalta päätettäisiin nykytilanteessa. Edeltävissä valtiontalouden lääkkeissä ehdottamani roima yhteisöverokannan alentaminen mahdollistaisi 1,5-2% keskimääräiset palkankorotukset vuositasolla seuraavalle kahdelle vuodelle. Inflaatiomöröllä pelotteleminen olisi typerää: tällä hetkellä on enemmänkin kapasiteetin ylitarjontaa kuin vajetta (niin kuin taantuneessa taloudessa yleensäkin). Lisäksi toimet, joita myöhemmin ehdotan suitsevat kunnolla inflaatiota.

Merkityksellisiin palkankorotuksiin yhdistettäessä selkeä ansioverotulon alennus luokkaa staattisilta vaikutuksiltaan 1,2-1,5 mrd euroa tuottaisi selkeän kysyntäpiristysruiskeen kansantalouteen. Ansiotuloveroale olisi suunnattu pelkästään työssäkäyville ja korkeintaan eläkkeiden verotuksen alapäähän. Näin myös kannustettaisiin jatkamaan työelämässä, joskin sen vaikutus on vähäinen (enemmänkin kustannuskysymys alennuksen suhteen). Alennukset olisivat alapääpainotteisia esimerkiksi marginaaliveroluokittain -2, -3,5, -2,5, -1,5 ja -1% (lisätietoja kysyttäessä). Alennukset myös lisäisivät jonkin verran työllisyyttä.

Työttömyysturvan kannustinloukkuja pitäisi poistaa mm. ansiosidonnaisen päivärahan muuttamista enemmän Tanskan malliin. Uudessa mallissa päivärahaa maksettaisiin maksimissaan 250 päivää nykyisen 500 päivän sijaan, mutta olisi ensimmäiset neljä kuukautta reilusti nykyistä korkeampi suhteessa työttömyyttä edeltävään palkkaan. Neljän kuukauden jälkeen taso laskee porrastetusti. Kokonaisuudessaan uudistuksella olisi tarkoitus vähentää työttömyyden vaikutusta kotitalouksille lyhyellä aikavälillä minimiin ja helpottaa näin uuden työn etsimistä ilman välittömiä häiriöitä. Puolen vuoden jälkeen tuen aleneminen pakottaisi (kauniisti sanottuna kannustaisi) työtöntä sopeuttamaan talouttaan, hakeutua koulutukseen tai ottaa vastaan myös koulutusta vastaamatonta työtä. Lisäksi valtio säästäisi nykytasolla menoissa noin 200 miljoonaa vuodessa. Uudistusta on tietysti vaikea ellei mahdotonta viedä läpi ay-liikkeen takia, mutta muistuttaisin, että ansiosidonnainen maksetaan käytännössä kokonaan valtion kassan kautta (95% suoraan valtiolta ja ay-jäsenmaksujen kautta loput, mitkä taas ovat verovähennettäviä).

Kotitalousvähennyksen palauttamisesta aikaisemmalle tasolle puhuttiin jo edeltävässä osassa. Kääntöpuolena verotuksen yksinkertaistamisen ja valtiontalouden tulopuolen vahvistamisen takia sekä vuokra-asumisen epäsuosimisen (lue: omistusasumisen suosimisen) poistamiseksi pitäisi tehdä seuraavia muutoksia: työmarkkinajärjestöjen (ay- ja yritysjärjestöt) jäsenmaksujen verovapauden rajoittaminen 50%:iin (pitkällä aikavälillä nollaan), asuntolainojen korkovähennyksen edelleen rajoittaminen nollaan kymmenessä vuodessa ja asunnon myyntivoittojen verovapauden poistaminen pitemmällä aikavälillä. Viimeisen poistaminen vaatii tarkkaa harkintaa, jotta vaikutukset asuntojen arvoon eivät syntyisi äkillisesti (esim. 10-15 vuoden aikahaarukkaa). Vuokra-asumista varten pitää julkisen rahoituksen sääntöjä helpottaa ja nopeuttaa rakentamista (esim. mahdollisesti rakentamattoman kerrostalotontin verottaminen).

Lisäksi pienille yrityksille (esim. kymmenen henkilötyövuotta tai alle) pitäisi sallia sairaslomapäiviin helpotus: työntekijän ensimmäinen sairaslomapäivä sairaslomaa kohden työntekijän piikkiin (poikkeuksena ehkä Viron malliin työntekijät, joilla pieniä lapsia). Tämä vähentäisi pienten yritysten palkkausriskiä (edeltävän osan asioita).

Lisäksi inflaation suitsimiseksi, yritysten ja kotitalouksien toimintaympäristön parantamiseksi energiaveroihin 500 miljoonan alennus vuositasolla. Autoverotukseen 200 miljoonan alennus, jolla parannetaan autokauppaa (kysyntää) ja tuodaan verotusta yleiseurooppalaiselle tasolle sekä mahdollisestaan vähäkulutuksellisiin autoihin siirtyminen (yleisestikin autoilun verottamisen huojentaminen niin energia- kuin autoveroilla). Lisäksi alkoholiverotuksen pienentäminen (painotus miedoissa juomissa) 250 miljoonalla vuositasolla, jolla parannetaan työvoimavaltaisten ravintoloiden toimintaa ja vähennetään Viron tuontia. Edeltävät alennukset voidaan joutua porrastamaan, jotta ei synny liiallisia deflaatiovaikutuksia.

Yleisen alv-verokannan nostaminen 25%:iin ja pk-yritysten alv-alarajahuojennus 20 000 eurosta 50 000 euroon. Toiseksi alv-kannaksi 10%, johon sidotaan nykyinen ruuan alv ja kaikki työvoimavaltaiset palvelualat kuten ravintolat, kampaamot, kauneushoitolat, käsityöläiset yms., miltä osin EU-säädökset antavat periksi. Vaikka työllisyysvaikutus ei välttämättä olisi suuri, poistaa se harmaata taloutta, lisää kysyntää ja parantaa etenkin köyhien ja matalapalkkaisten asemaa (ruuan alv varsinkin).

Osissa yksi ja kaksi on siis kiinnitetty huomiota varsinkin yritysten kilpailukyvyn parantamiseen ja toisaalta palkansaajien ostovoimaan. Muutoksilla on selkeitä työllisyyttä parantavia vaikutuksia (ja osalla kuten yleisen alv:n nostamisella marginaalisia heikentäviä vaikutuksia). Tässä osassa läpikäydyillä muutoksilla on odotettu vaikutus työllisyyteen useampi kymmenentuhatta henkilötyövuotta vuositasolla. Osassa kolme käyn läpi varsinkin valtiontalouden tasapainottamiseen vaikuttavia tekijöitä ja osin myös työllisyyttä parantavia menolisäyksiä.